Miten pääset käsiksi luotettavaan tieteelliseen tietoon? Sellaista voit tarvita vaikka esitelmän tai tutkielman laadintaan, harrastuksen innoittaman tiedonjanon sammutukseen tai kaveripiirin besserwisserin haastamiseen. Valaisen asiaa omakohtaisen esimerkin avulla.

Olen suuri hämähäkkien ystävä. Valokuvaan niistä muotokuvia erikoislinsseillä, tarkkailen niiden uskomattomia seittirakennelmia ja luen kaikki kirjat, joita noista kiehtovista kahdeksanjalkaisista käsiini saan. Ne ovat kerta kaikkiaan lumoavia otuksia.

Minua harmittaa vietävästi se, miten paljon hämähäkkejä pelätään. Tuo pelko ei ole järkevässä suhteessa riskiin: Suomen 650 lajista yksikään ei ole ihmiselle vaarallinen. Pienenä poikkeuksena ruskokki Loxosceles laeta, joita tosin asuu vain yhdessä rakennuksessa koko maassa eli Luomuksen talossa Helsingissä.

Väitän, että myös maailmanlaajuisesti hämähäkkien aiheuttama terveyshaitta ihmisille on mitätön. Ja nyt tarvitsen väitteelleni tieteelliset perusteet. Olkoon tiedon etsintäni pontimena vaikka tämä kysymys: Ovatko myrkkykäärmeet vai -hämähäkit ihmiselle vaarallisempia? Olen ihan varma, että käärmeet aiheuttavat paljon enemmän haittoja.

Näytän ensin verkkohakujeni kulun ja kommentoin tekemiäni valintoja. Lopuksi kerron valintojen taustalla olevista periaatteista ja siitä, miten ne nousevat tieteellisen menetelmän toiminnasta.

Kirjoitan selaimeen hakusanat ”poisonous spiders and snakes”. Käytän englantia, koska kotimaamme vaatimattoman myrkkyeläintarjonnan vuoksi tästä aiheesta ei ole paljon tietoa saatavilla suomeksi.

Videokategoriassa ykkösosuma on nimeltään ”HANDLING DEADLY SNAKES, and GIANT SPIDERS!!!”, jonka on verkkoon saataville laittanut nimimerkki ”BadChoiceNoah”. Kyseinen pätkä voi olla hyvinkin viihdyttävä, mutta nyt olen etsimässä tieteellistä tietoa, joten en tuhlaa tuohon aikaani.

Koska Googlen hakualgoritmi painottaa tuloksia esimerkiksi aiempien hakujen, suosimiesi sisältöjen ja maantieteellisen sijaintisi perusteella, et todennäköisesti saa samaa hakutulosta kuin minä. Kokeile itse!

Ykkönen saattaisi olla luotettavuudeltaan kohtalainen, mutta otsikko menee hiukan aiheen ohi. Kakkonen on julkaistu Pinterestissä, joka on harrastajien nettifoorumi eli ei mikään tieteellinen lähde, ja esittelyteksti on epäilyttävän huomiohakuinen. Hyppään yli. Kolmonen on National Geographicin sivulla. Heidän luontokirjoitteluaan voi pitää melko luotettavana, varsinkin jos mukana on viite tieteelliseen julkaisuun. Tämä hakutulos tosin koskee yksittäistä tapausta, jossa hämähäkki taistelee käärmeen kanssa! Olen tämän eeppisen taisteluvideon nähnytkin, ja onhan se loistava, mutta ei millään tavalla vastaa alkuperäiseen kysymykseemme.

Nelonen on tuloksista ensimmäinen, jota kannattaa katsoa tarkemmin. Se on ScienceDirectissä, joka on juuri toivomani kaltainen taho: vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja listaava verkkopalvelu. Lupaavasti siinä lukee myös ”Cited by 32”, eli muutkin tutkijat ovat viitanneet tähän kirjoitukseen.

Kyseinen teksti on luku nimeltä ”Venomous snake bites, scorpions, and spiders” kliinisen neurobiologian käsikirjassa. Se keskittyy eläinten luontaisiin hermomyrkkyihin. Kirjoittajat ovat S.A.M. Kularatne ja N. Senanayake srilankalaisesta Peradeniyan yliopistosta; tämän voi vahvistaa verkkohauilla. Lähde on erittäin luotettava, koska se on vertaisarvioitu ja ammattitieteilijöiden julkaisema.

Harmillisesti ”Venomous snake bites, scorpions, and spiders” ei ole ilmaiseksi saatavilla. Minulla on Helsingin yliopiston professorina pääsy kyseiseen tekstiin, ja löydän sieltä käärmeisiin liittyvän tiedon. Vuonna 1998 rekisteröitiin maailmanlaajuisesti 5 miljoonaa käärmeenpuremaa, joista 125 000 johti kuolemaan. Vastaavat arviot vuodelta 2008 ovat vähintään 421 000 myrkytystä ja 20 000 kuolemaa. Kirjoittajat myös toteavat, että luvut ovat luultavasti alakanttiin, koska monilta trooppisilta alueilta ei saada tietoja kaikista käärmeenpuremista. Hämähäkkien osalta he mainitsevat 12 merkittävää myrkyllistä lajia, mutta eivät anna tilastoja puremien määristä. Mahdollisista kuolemista puhumattakaan. Hämähäkit näyttäisivät olevan voitolla, mutta kunnollista selvyyttä en asiaan saanut.

Jatketaan listalla viitoseen. Wikipedia on erinomainen lähde silloin, kun mukana ovat viitteet vertaisarvioituihin julkaisuihin. Tämä sivu on kuitenkin vain lista erilaisista myrkyllisistä eläimistä, ilman mitään tilastotietoja. Vesiperä siis.

Kuutonen on Yhdysvaltain Missourin osavaltion myrkytyskeskus, joka on voittoa tavoittelematon järjestö. Sen rahoitus tulee verkkosivun mukaan sairaaloilta, osavaltiolta, liittovaltiolta, teollisuudelta ja yksityisiltä lahjoittajilta. Virallisen rahoituspohjan nojalla tämä on lähteenä jotakuinkin luotettava, joskaan en pysty tarkistamaan, sisältääkö teollisuuden ja yksityisten rahallinen tuki tiedon riippumattomuutta haittaavaa vastikkeellisuutta. Siellä on kuitenkin vain paikallista Missouri-tietoa tarjolla, joten jätän kuutosen varalle.

Haun seitsemäs osuma on erinomainen. Sivu kuuluu Yhdysvaltain lääketieteelliselle viranomaisorganisaatiolle nimeltä National Institute of Health (NIH), joka edustaa luotettavaa tieteellistä tietoa. Linkin artikkeli on nimeltään “Venomous Spiders, Snakes, and Scorpions in the United States”, ja se on julkaistu vertaisarvioidussa tiedelehdessä Pediatric Annals vuonna 2009. Kirjoittaja S.A. Holve on Arizonassa työskentelevä lääkäri, minkä verkkohaku vahvistaa. Tämäkin artikkeli on maksumuurin takana, mutta yliopistolaisena pääsen siihen käsiksi.

Vaikka Holven artikkeli rajautuu Yhdysvaltoihin, se antaa kuitenkin osviittaa. Hänen lähteidensä mukaan USA:ssa hakeutuu lääkäriin vuodessa 45 000 ihmistä käärmeenpureman takia ja 50 000 hämähäkinpureman vuoksi. Vain 8000 kyseisistä käärmeistä on myrkyllistä lajia, ja vuodessa niistä aiheutuu 6–12 kuolemaa. Hämähäkinpuremien yhteydessä Holve mainitsee ainoastaan kivuliaita oireita, ei menehtymisiä. Edelleen käärmeet ovat tappiolla, mutta haluaisin nähdä tilastotietoja myös hämähäkkien osalta.

Hakulistan kahdeksas on brittiläisen The Sun -iltapäivälehden juttu samasta hämähäkki vastaan käärme -ottelusta, josta oli puhetta jo kolmosen kohdalla. Tieteellisen tiedon etsijöiden ei yleensä maksa vaivaa vierailla The Sunin sivustolla.

Ensimmäinen verkkohaku tuotti kasan osumia, joiden seassa oli pari luotettavaa lähdettä. Niistä sain selville käärmeiden vaarallisuuden Yhdysvaltain laajuudelta, mutta hämähäkkien osuus jäi vielä tuntemattomaksi.

Teen uuden haun näillä sanoilla: ”how many people killed by spiders”. Ensimmäinen osuma vie sivustolle https://pestcontroleverything.com, jonka mukaan vastaus on kuusi ihmistä vuodessa USA:ssa. En ole ihan varma pestcontroleverythingin luotettavuudesta lähteenä, mutta onneksi heillä on viite vertaisarvioituun julkaisuun lehdessä Wilderness & Environmental Medicine. Saan artikkelin jälleen yliopiston kautta itselleni. Sen lennokas nimi on ”An Update on Fatalities Due to Venomous and Nonvenomous Animals in the United States (2008–2015)”.

Alkuperäinen kysymykseni oli Ovatko myrkkykäärmeet vai -hämähäkit ihmiselle vaarallisempia? Tyydyn Yhdysvaltoja käsittelevään tilastotietoon maailmanlaajuisen sijasta, koska USA on suuri maa, jossa on runsaasti sekä käärmeitä että hämähäkkejä. Ajanjaksolla 2008–2015 siellä kuoli vuodessa keskimäärin kuusi ihmistä käärmeen (tai liskon) puremaan ja kuusi ihmistä vuodessa hämähäkin puremaan.

En siis saanut toivomaani lopputulosta, että käärmeet olisivat paljon vaarallisempia kuin hämähäkit. Mutta sellaista tieteellinen tieto on: minun toiveeni ja mielipiteeni eivät sitä sanele, vaan tosiasiat.

Toisaalta voin nostaa esiin sen, että sekä koirien (34) että ampiaisten (60) aiheuttamat kuolinluvut ovat suurempia kuin käärmeiden ja hämähäkkien yhteensä. Niinpä loppupäätelmäni on: hämähäkkejä ei kannata pelätä, koska ne purevat ihmisiä äärimmäisen harvoin. Koiratkin ovat huomattavasti vaarallisempia kuin hämähäkit!

Tieteellistä tietoa tuotetaan erityisellä tavalla, noudattaen suurimman mahdollisen luotettavuuden takaavia sääntöjä ja periaatteita.

Tiedettä tekevät ihmiset, ja ihmiset tunnetusti tekevät virheitä. Tieteellisen tiedon tuottamisessa suurin pulma onkin se, miten päästään luotettavaan lopputulokseen, vaikka virheitä voi sattua. Siksi tieteellinen menetelmä sisältää itseään korjaavia mekanismeja.

Tieteen lähtökohta on tämä: kun saadaan uutta ja parempaa tietoa, vanha heitetään pois. Näin tieteellinen tieto paranee koko ajan. Tieteentekijälle on myös tärkeää auliisti myöntää, jos tiede ei vielä ole selvittänyt jotakin asiaa.

Noiden ylevien periaatteiden lisäksi tieteellinen menetelmä sisältää hyvin käytännöllisiä ratkaisuja. Sellainen on esimerkiksi vertaisarviointi.

Tieteellinen menetelmä on ihmiskunnan paras keino tuottaa laadukasta tietoa, ja tieteellisen menetelmän tuottamat tulokset puolestaan julkaistaan vertaisarvioinnin kautta. Tässä siis ohje tiedonhakuun: hanki tietosi suoraan vertaisarvioiduista julkaisuista. Tai ainakin varmista, että tekstissä, jota luet (tai videossa, jota katsot) on lähdeviittaukset vertaisarvioituihin artikkeleihin tai kirjoihin. Jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa vielä tarkistaa, että lähteitä on käytetty oikein.

Harmillista kyllä, asia ei ole ihan noin yksinkertainen.

Monet vertaisarvioidut artikkelit ovat maksullisia, ja useimmat niistä kirjoitettu niin takkuisella ammattikielellä, ettei niistä tajua mitään. Paitsi jos on väitellyt tohtoriksi samalta alalta. Lisäksi joskus kaikesta laadunvarmistustoiminnasta huolimatta käy niin, että väärä tulos tulee julkaistuksi tieteellisessä lehdessä. Vertaisarvioijatkin ovat vain ihmisiä, ja heiltä voi jäädä virheitä tai jopa huijauksia huomaamatta. Mitä jos satut tietämättäsi lukemaan juuri sellaista artikkelia?

Tietyn alan tieteellisestä tiedosta on kunnollinen käsitys vain asiantuntijoilla, jotka ovat seuranneet alaa vuosien ajan. He tietävät, mitkä artikkelit ovat osoittautuneet epäluotettaviksi, mitkä edustavat pientä toisinajattelevien koulukuntaa ja minkä artikkelien kokonaisuus muodostaa juuri tällä hetkellä parhaan mahdollisen tietopohjan.

Hakuhaaviisi osunut yksittäinen asiantuntija voikin edustaa tutkimusyhteisön outoa sivupolkua. Pelkästään häntä kuuntelemalla saatat tulla johdetuksi harhaan.

Kaikkein parhaaseen tiedonhakuun pääset niin, että otat koko tutkijayhteisön näkemyksen huomioon. On siis varminta etsiä joku alan ekspertti, joka tiivistää ymmärrettävään muotoon sen, miten tutkijoiden enemmistö tällä hetkellä näkee asian.

Tavoite on siis se, että etsitty tieto perustuu vertaisarvioitujen julkaisujen kokonaisuuteen. Koska julkaisuihin ei aina pääse käsiksi ja niiden läpikäynti on työlästä, kannattaa useimmiten etsiä asiantuntijan tekemiä yleistajuisia koosteita. Mutta silloin pitää varmistaa lähteen luotettavuus.

Suomalaiset ministeriöt, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat luotettavia lähteitä. Tutkimuslaitoksia ovat esimerkiksi STUK, THL, GTK, VTT, Syke ja Tilastokeskus. Samoin muiden maiden instituutit, mikäli kyseessä on demokraattinen valtio, jossa ne voivat toimia riippumattomasti. YK:n toimielimet, kuten IAEA, Unesco tai FAO ovat luotettavia.

Jos koosteen on julkaissut jokin taho, jolla on omia tavoitteita asian suhteen, kannattaa siihen suhtautua varovaisuudella. Esimerkiksi öljyteollisuuden raportit ilmastokriisistä tai yritysten teettämät markkinatutkimukset saattavat olla tilaajan halun mukaan väritettyjä. Selvitä mahdollisuuksien mukaan, kuka on tilaaja ja rahoittaja.

Lähdeluettelo on äärimmäisen tärkeä. Sieltä näet, mihin kirjoittajat perustavat näkemyksensä. Toki on myös hyvä tarkistaa, käytetäänkö lähteiden tuloksia oikein. Lähdeluettelon kautta pääset myös itse lisätiedon lähteille. Tässä suhteessa erityisen antoisia ovat katsausartikkelit, joissa nimensä mukaisesti luodaan katsaus aiempaan tutkimukseen jostakin aiheesta. Katsausartikkelin lukeminen onkin oivallinen tapa aloittaa uuteen aiheeseen perehtyminen. Katsausartikkeleista kerrotaan lisää tämän osion seuraavassa luvussa Tieteellisten tekstien lukeminen.

Google Scholar -haun kautta löydät tieteellisiä artikkeleja. Vaikka sinulla ei olisikaan pääsyä tieteellisiin lehtiin, saattaa Google Scholarin kautta joskus löytyä avoimesti saatavilla oleva pdf-versio artikkelista. Lisäksi aina on mahdollista pyytää kirjoittajalta kopiota artikkelista. Google Scholarilla on myös loistava nettityökalu, joka mahdollistaa myös ”lähdeluettelon hakemisen tulevaisuuteen”. Se antaa listan artikkeleista, jotka ovat myöhemmin viitanneet tarkastelemaasi lähteeseen. Näin löydät tuoreempaa tietoa asiasta ja näet, onko lähde innoittanut paljon vai vähän uutta ajattelua julkaisunsa jälkeen.

Verkossa on myös avoimia tiedelehtiä, joista osa on vertaisarvioituja. Sellainen on esimerkiksi PLOS ONE. Lisää eri alojen avoimia julkaisuja löytyy avointen tiedelehtien luettelosta (DOAJ, Directory of Open Access Journals).

Lehden taso luonnollisesti vaikuttaa sen luotettavuuteen lähteenä. Julkaisufoorumin sivustolla on hakutoiminto, jolla voi tarkistaa julkaisukanavan tasoluokituksen. Tason nolla julkaisu ei täytä tieteellisen julkaisukanavan kriteerejä. Tason kolme julkaisut ovat alansa huippuja, kuten esimerkiksi tiedelehti Nature.

Tieteentekijöiden blogit ovat loistavia, ilmaiseksi saatavilla olevia tiedon lähteitä. Esimerkiksi kun kaverini epäili koronaviruksen olevan ihmisen laboratoriossa kehittämä, saatoin ohjata hänet virustutkijoiden blogiin tutkitun tiedon pariin. Siellä viruksen molekyylirakenteeseen perehtyneet tutkijat kertovat, lähteisiin viitaten, että koronavirus on hyvin suurella varmuudella luonnontuote.

Nyt vain innolla tietoa hakemaan! Mutta muista: vain luotettavista lähteistä.