Oletko joskus miettinyt, millaista olisi työskennellä tutkijana? Epäiletkö, riittäisivätkö omat kykysi tieteen tekemiseen? Huoli pois – tutkijan työssä tarvittava osaaminen on opeteltavissa aivan kuten muutkin ammatit.

Tieteellisen työn tekijän ei tarvitse olla nero saati pellepeloton: tiede on ihan tavallisten ihmisten työtä, jota tehdään kunkin tieteenalan omilla tieteellisillä menetelmillä. Älystä on toki etua tutkijan työssä, mutta myös monet muut inhimilliset ominaisuudet ja taidot edistävät menestymistä tieteellisellä uralla.

Kaikilla tieteenaloilla tutkija hyötyy siitä, että hän on utelias, sitkeä ja pitkäjännitteinen. Myös yhteistyökyky auttaa eteenpäin, sillä tiede on lähtökohtaisesti vuorovaikutusta toisten tieteilijöiden kanssa. Tärkeää kaikille tutkijoille on myös kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja erottaa olennainen epäolennaisesta. Niin ikään hyvät viestintätaidot ovat tarpeen, sillä tutkimuksesta pitää nykyään pystyä kertomaan oman tieteenalan kollegoiden lisäksi suurelle yleisölle.

Kysyimme eri alojen tutkijoilta, millaisista valmiuksista ja ominaisuuksista heille on ollut hyötyä urallaan, ja mitä osaamista he ovat joutuneet kehittämään. Näin he vastasivat:

”Tärkeintä on, että ihmisellä on resilienssiä, mukautumiskykyä. Tutkimuksen tekeminen vaatii sitä, että jaksaa työskennellä samojen asioiden parissa pitkään, ja se voi käydä joskus tylsäksi. On myös hyväksyttävä tiedeyhteisön kritiikki ja kestettävä se, että työ ei aina ole muiden mielestä riittävän hyvä.

Olen joutunut kehittämään resilienssiä ja kykyä ennakoida kehityskulkuja. Jotta tutkijana löytää jotain uutta, on etsittävä jatkuvasti ja tehtävä kysymyksiä: mitä tästä pitää tietää lisää? On havaittava mahdolliset ongelmat, jotka eivät vielä ole ilmeisiä, ja yritettävä kehittää niihin ratkaisuja. Täytyy osata katsella ympärilleen ja miettiä vastauksia ongelmiin, joita ei ole vielä välttämättä edes havaittu.

Tutkijana minulle on ollut hyötyä kärsivällisyydestä ja mahdollisuuksien hahmottamisesta sekä kyvystä analysoida dataa ja ymmärtää, mihin se voi johtaa tulevaisuudessa. On myös osattava hyväksyä epäonnistuminen. Tieteessä ei aina pääse eteenpäin vain yhtä polkua pitkin, joskus on palattava takaisin ja opittava virheistä.”

”Kun olin lukiossa, halusin tehdä maailmasta paremman. Ajattelin, että olisi hienoa kehittää esimerkiksi ympäristöystävällinen bensa. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan kemian tekniikkaa, koska sen avulla ratkaistaan ympäristöongelmia.

Mielestäni tieteellisessä työssä olennaisin asia on halu ymmärtää, miten asiat tapahtuvat, jotta pystyy kehittämään parempia ratkaisuja. Tutkijalla on oltava valmius nähdä isoja kokonaisuuksia: on ymmärrettävä, millaisiin ilmiöihin pienet tutkimusongelmat liittyvät, jotta pystyy paremmin käymään vuoropuhelua muiden tieteentekijöiden ja yhteiskunnan kanssa.

Tutkijan on oltava pitkäjännitteinen, sillä tutkimus ei ole pikamatka vaan maraton: tulokset tulevat hitaammin kuin toivoisi – on osattava nauttia myös siitä matkasta. Tiede ei kuitenkaan ole yksilölaji vaan joukkuelaji. Tieteentekijän on oltava yhteistyökykyinen ja osattava kommunikoida tulokset siten, että ne saadaan käyttöön.

Tieteentekijällä on oltava halu vaikuttaa tieteen kautta. Toivoisin, että tieteentekijät olisivat valmiita keskustelemaan tieteestä ja tuomaan sitä esille, jotta feikkitietoa ei olisi niin paljon.

Tutkijana olen joutunut kehittämään viestintätaitoja. Työskentelen monitieteisissä työryhmissä, joissa on osattava sanoittaa oma tieteenala ja tekeminen niin, että muutkin ymmärtävät. Myös viestintä somekanavien kautta on vaatinut opettelua. Hyötyä minulle on ollut sosiaalisuudesta ja siitä, että olen kiinnostunut ihmisistä ja verkostojen luomisesta.”

”Olen hakenut kauan paikkaani ja sitä, mitä haluan tehdä. Minulla on koulutustaustaa monelta alalta: olen kasvatustieteen tohtori, insinööri ja opettaja. Mielestäni se on vahvuus, sillä eri koulutustaustat keskustelevat keskenään.

Tutkijan tärkein valmius on luovuus. Sen pohja on yhteistyössä, siinä on luovuuden kehto. Minä tarvitsen lisäksi käsille jotain yksitoikkoista puuhaa, teen esimerkiksi käsitöitä, ja silloin ajatus lähtee liikkeelle.

Olen Suomessa asuva saamelainen. Monikulttuurisuus on suuri voimavara, sillä se avaa erilaisia näkökulmia. Alkuperäiskansatausta ruokkii luovuuttani tutkijana: tieto tulee menneiltä sukupolvilta, yhdistyy minun tietooni ja palaa takaisin yhteiseen tietovarantoon. Tutkin alkuperäiskansojen jakamaa tietokäsitystä sisältä päin, ulkopuolisena sitä olisi vaikea hahmottaa.

Tieteellisessä työssä auttaa, että on tottunut projektityöskentelyyn, jossa työtahti on välillä intensiivisempi, välillä löysempi. Tutkijan pitää osata ennakoida työkuormaa: selviääkö siitä, jos kaikki keskeneräiset projektit päätyvät yhtä aikaa työpöydälle?

Minulle on ollut etua proosan kirjoittamisesta. Perheessäni on vahva tarinankerronnan perinne, ja minua on pienestä pitäen kannustettu muokkaamaan tarinoita kirjalliseen muotoon.

Olen joutunut tutkijana kehittämään malttia ja kärsivällisyyttä. Olen hyvin impulsiivinen ja nopeiden käänteiden ihminen, ja se ei istu akateemisiin prosesseihin, jotka voivat viedä vuosia. Ja perfektionismista on luovuttava, jos haluaa saada tutkimuksen valmiiksi!”

”Jos haluaa uran tieteilijänä, on oltava aika sinnikäs. Tieteen tekeminen on pitkäpiimäistä hommaa, tulokset eivät tule yhtäkkiä. Myös urapolulla on monesti ylä- ja alamäkiä, esimerkiksi rahoituksen hakeminen vaatii istumalihaksia ja henkistä sinnikkyyttä.

Tiede itsessään on kaiken kyseenalaistamista ja kritisoimista. Minä olin ns. kympin tyttö koulussa, ja opiskelujen alussa oli hyväksyttävä se, että tiede ei yleensä kerro lopullista totuutta vaan vain jatkuvasti paranneltavia teorioita siitä, miten asiat saattavat olla.

Tutkijan ei tarvitse olla supernero, mutta jonkinlainen palo hommaan on pakko olla. Minä en anna periksi, se on auttanut.

Tarvitaan myös yhteistyökykyä. Minun työni monitieteisen tutkimusryhmän johtajana on vuorovaikutusta ihmisten kanssa aamusta iltaan. Olen eräänlainen cheerleader: olen hyvä visioimaan, kannustamaan ja innostamaan. On oltava rehellinen, mutta osattava myös kääntää pienet vastoinkäymiset voitoiksi.

Tutkijan elämä ei ole tutkijankammiossa nypertämistä, vaan meiltä odotetaan yhä enemmän viestimistä myös ulospäin. Pitää olla somessa ja joka paikassa kertomassa tuloksista sekä tosille tutkijoille että yleisölle.

Tutkijana olen joutunut kehittämään paksunahkaisuutta. Vaikka tekisi kuinka hyvää tiedettä, kaikki eivät ole samaa mieltä. Tieteen luonteeseen kuuluu se, että koko ajan kritisoidaan.

Tieteentekijän on myös siedettävä epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Voi olla hankalaa hyväksyä se, että työ ja toimeentulo ovat epävarmoja.”

”Historiantutkijan työssä minulle on ollut hyötyä uteliaisuudesta ja ehkä jopa lapsenomaisesta avoimuudesta uusille asioille. Myös eläytymiskyky on tärkeää: historiantutkijan on hyvä osata eläytyä menneiden aikakausien ihmisten elämään.

Tieteellinen työ vaatii myös hyviä istumalihaksia sekä pitkäjännitteisyyttä ja tylsyyden sietämistä. Kaikki ei todellakaan ole vau-hetkiä. Toki niitäkin tulee.

Tärkeää on itseohjautuvuus ja itsekuri, tutkijan on oltava itsensä johtaja. Tarvitaan myös yhteistyökykyä ja ymmärrystä siitä, että kaikkea ei tarvitse osata yksin. Tutkijan työn suola ovat keskustelut samoista asioista kiinnostuneiden toisten tutkijoiden kanssa. Kun viisaat päät lyödään yhteen, siitä syntyy vaikka mitä!

Myös kirjallinen ilmaisutaito on tärkeää. Minulle on ollut hyötyä siitä, että olen suhteellisen nopea kirjoittamaan. Hyvä kieli on tutkimuksessa piste iin päällä.

Tutkijanurallani olen joutunut kehittämään itseni johtamista, tiedonhakutaitoja ja kielitaitoa sekä esiintymistaitoa. Tutkimus sinänsä ei ole mielestäni vaikeaa, mutta opetustilanne tai puheen pitäminen ovat vaativia: miten yksinkertaistaa monimutkaista tutkimusta sopivasti?

Suuri yleisö haluaa historiantutkimukselta helposti yhtä totuutta, eikä siitä välttämättä pidetä, että tutkijat pallottelevat teorioita ja pohtivat asioita monelta eri näkökantilta. Historia on tutkijan päässä, se on tietyin menetelmin ja lähtötiedoin tuotettu tulkinta menneisyydestä.”

”On olemassa monia ominaisuuksia ja taitoja, joista on hyötyä tieteellisessä työssä. Valmiuksien ei tarvitse olla valmiina, kaikkea voi kehittää.

Kosmologiassa tärkeitä ovat huolellisuus, johdonmukaisuus, matemaattinen lahjakkuus sekä kyky hahmottaa asioiden välisiä yhteyksiä ja erottaa oleellinen epäoleellisesta. Luonnontieteiden alalla on hyvä osata myös koodata.

Tutkijalla on tietysti oltava aito kiinnostus tutkittavaan asiaan. Myös kyky kommunikoida on tärkeää, sillä suuri osa työstä tehdään vuorovaikutuksessa muiden tutkijoiden kanssa. On osattava asettaa työ oikeaan viitekehykseen ja esittää se ymmärrettävästi ja kiinnostavasti.

Kun kirjoittaa tieteellistä artikkelia, on osattava kirjoittaa myös ongelmakohdat auki. Tieteellistä artikkelia kannattaa kirjoittaa kuin tarinaa; mikä on se tarina, jonka tutkimus kertoo. Esimerkiksi Peter Jacksonin elokuvaan ”Taru sormusten herrasta” ei voinut sisällyttää koko alkuperäisen kirjatrilogian laajaa tarinaa, joten Jackson päätti elokuvan tarinan kertovan Frodosta ja sormuksesta. Sitä tarinaa palvelevat asiat otettiin mukaan elokuvaan.

Tiede ei perustu varmuuteen vaan siinä on kyse epävarmuuden kartoittamisesta ja vähentämisestä. Tarvitaan myös sen sietämistä, että aloittaessaan tutkimusta ei tiedä, mihin päätyy ja kuinka kauan kestää saavuttaa tuloksia.

Tutkijana olen joutunut kehittämään monenlaista osaamista: matemaattisia menetelmiä, esitelmien pitoa, kommunikaatiota, projektinhallintaa ja ryhmätöiden järjestämistä. Hyötyä minulle on ollut terveestä epäluuloisuudesta. Kaikilla tieteenaloilla on yleisenä totena pidettyjä asioita, jotka pitää kyseenalaistaa. ”